ARVOMME/HISTORIAA

KEITÄ ME OLEMME JA MITKÄ OVAT ARVOMME?

Kuusamon helluntaiseurakunta on vuonna 1966 perustettu ns. herätyskristillinen yhteisö. Seurakuntamme jäsenyys perustuu henkilökohtaiseen uskoon Jeesukseen Kristukseen.

Pyrimme työskentelemään ihmisten henkisen ja hengellisen hyvinvoinnin edistämiseksi Jeesuksen lähetyskäskyä toteuttaen.

Pidämme Raamattua ylimpänä auktoriteettinamme. Uskomme Jumalan kaikkivaltiuteen ja oikeudenmukaisuuteen, Jeesuksen sovitustyöhön ja Pyhän Hengen uudeksi luovaan voimaan.

Viestitämme evankeliumia, Jumalan hyvää uutista, eri tavoilla. Haluamme toteuttaa kristillistä uskoa käytännön elämässä. Pyrimme pitämään huolta jäsenistömme hyvinvoinnista edistäen heidän persoonallisuutensa eheytymistä ja kasvua. Tunnustamme Jumalan lapsiksi kaikki ns. uudestisyntyneet

kristityt myös muissa kirkkokunnissa.

HISTORIAA LYHYESTI:

Helluntailiikkeen evankelistoiksi kutsuttaja työntekijöitä,

useimmat heistä naisia, liikkui Koillismaalla jo 1950-luvun

alkupuolella. 1960-luvulle tultaessa oli sekä tämän työn tuloksina että paikkakunnalle muuttaneina joukko paikallisia helluntaikristittyjä. Jotkut heistä tekivät evankeliointityötä oman toimensa ohella, oli myös palkattuja työntekijöitä.

 

Omaksi seurakunnaksi järjestäydyttiin jo mainittuna vuonna -66. toiminta oli noina aikoina vilkasta. Posion puolelta seurakuntaan liittyneet järjestäytyivät omaksi seurakunnakseen vuonna 1976, mikä vähensi Kuusamon helluntaiseurakunnan jäsenmäärää huomattavasti. 

1977 alkoi uusi vaihe nuorten työntekijöiden saapuessa paikkakunnalle. Syntyi hengellinen herätys, joka veti seurakuntaan myös nuoria ihmisiä. Siitä lähtien on seurakunnassamme lähes keskeytyksettä ollut palkattu työntekijä näihin päiviin saakka. Kuusamo on myös toiminut monen lähetystyöntekijän harjoituskenttänä, viimeksi 2000-luvulla.

 

Seurakuntamme kokoontui pitkään vuokratiloissa, kunnes 6.5.2000 päästiin vihdoin juhlimaan oman toimitilan vihkiäisiä Kitkantie 141:ssä.

 

Tällä hetkellä toimimme pääasiassa maallikkovoimin ja seurakuntaamme kuuluu myös maahanmuuttajia. Aikuisille suunnatun kokoustoiminnan lisäksi teemme työtä lasten parissa, jaamme viikoittain paikallisten liikkeiden lahjoittamaa ruoka-apua sekä tuemme lähetystyötä Intiassa. 

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now